Harrastuksena vanhuspalvelu

Kuten kaikki tiedämme yrityksellä nimeltä Oy Suomi Ab tekee tiukkaa ja sen tytäryhtiöt, kuten Oy Salon kaupunki Ab kiristävät vyötään. Meiltä kansalaisilta ja kaupunkilaisilta odotetaan siis vapaaehtois- ja talkootyötä, johon olemmekin sankoin joukoin ryhtyneet.

Minun harrastukseni on vanhuspalvelu, olen puuhastellut sen parissa jo vuosia enenevässä määrin. Koska palveluja ja hoitopaikkoja vanhuksille ei ole, on jonkun hoidettava heille palvelut kotiin kun yhteiskunnan rajalliset resurssit eivät riitä veronmaksajiensa lakisääteisiin palveluihin.

Tänään viimeksi kävin alzheimeria sairastavan vanhuksen luona. Vanhuksella olivat lääkkeet loppu, joten lupasin kipaista apteekissa. Apteekin tiskillä selvisi, että lääkkeitä ei vielä saa, niitä pitäisi vielä olla ja seuraavan kerran niitä voi noutaa vasta ensiviikon tiistaina. Palasin muistisairaan luo ja aloin etsiä lääkkeitä, mutta niitä ei löytynyt edes roskapussista - vanhus kun on jossain vaiheessa maininnut, että turhia nämä lääkkeet, voisi lopettaa niiden käytön - kuvittelin hänen heittäneen ne pois, niin kuin vuosien varrella on monelle muulle asialle käynyt. No, teen apteekkireissuun viikon päästä, löytyvät lääkkeet tai ei. Mitä huomenna tapahtuu, en tiedä.

Vanhus ei tiedä mikä viikonpäivä on, joten nyt kun hän viimein vuosien jälkeen on päässyt yhdeksi päiväksi viikossa kuudeksi tunniksi kaupungin järjestämään ulkoisen palveluntuottajan tuottamaan päivähoitoon a 20 euroa, käyn niinä aamuina muistuttamassa häntä ja vien hänet hoitopaikkaan. Yleensä hän ei suostu lähtemään, mutta pienen suostuttelun jälkeen lähtee. Viime viikolla hän ei lähtenyt, enkä minä jaksanut pakolla yrittää, joten lähdin pois ja hän jäi kotiin. Hoitopaikasta soitettiin minulle ja kerroin että hän ei tänään tule. Myöhemmin iltapäivällä hoitopaikasta soitettiin taas, vanhus olikin tullut hoitoon kun hoitopaikasta oli hänelle soitettu. Keskustelimme hoitajan kanssa ja yritimme analysoida syitä, mutta olimme tyytyväisiä vanhuksen oma-aloitteisuudesta ja ennenkaikkea siitä, että hän oli osannut itsenäisesti mennä paikkaan, johon hän vielä edellisellä viikolla ei osannut mennä, vaan olisi kääntynyt väärästä risteyksestä väärään suuntaan.

Sen lisäksi, että vanhus ei tiedä mikä päivä on, hän ei tiedä juuri mitään muutakaan. Hänen naapurissaan asuu tuttava, jonka kanssa soittelemme silloin tällöin kun jotain outoa ja ihmeellistä on tapahtunut. Naapuri kertoo, että joku oli nähnyt kun vanhus lähti kauppaan kello 7 sunnuntai-aamuna, mutta palasi koska kauppa oli kiinni. Myöhemmin joku muu näki kun hän meni uudelleen kun kauppa oli auennut.

Kävin lääkärissä hänen kanssaan. Uusimme reseptit ja lääkäri tutki vanhuksen jalat, koska hän oli valittanut jalkojaan. Yhdessä lääkärin kanssa tulimme siihen tulokseen, että syy on ehkä kengissä, koska mitään elimellistä syytä ei pitäisi olla. Ajattelin, että ostamme hänelle uudet kengät. Vanhus ei suostu ostamaan uusia kävelykenkiä saati lenkkareita, on muutenkin tyylitietoinen ja nirso, joten kenkiä ei ole ostettu.

Välillä etsimme tavaroita. Joskus on kadonnut rahaa tai koko kukkaro. Rahaa on myös kadonnut, tilalle on tullut outoa rihkamaa ja jostain vanhukselle on ilmestynyt outoja ulkomaalaisia kolikoita, joilla ei näkemykseni mukaan ole mitään arvoa. Kun olen kysynyt, mistä esine tai kolikot ovat tulleet, ei vanhus osaa kertoa. Naapurit eivät tiedä, muuta kuin että kerran pihassa oli joku outo henkilö, ehkä kaupustelija, mutta hän sanoi selvällä suomenkielellä "Terve".

Alkukesästä vanhus kyseli, joko vuokot kukkivat? Hän oli ajatellut lähteä poimimaan kukkia. Välttelin vastaamasta suoraan, mutta kerran hänellä oli valkovuokkoja maljakossa. Kun sitten kysyin, mistä hän oli ne poiminut, hän viittasi kädellään johonkin ja sanoi "tuolta vaan" - en koskaan saanut selville mistä.

Joskus vanhus on puhunut, että hän voisi kävellä mökille, sinne kun ei ole kuulemma pitkä matka, se on ihan tuossa mäen takana. En tiedä, onko hän joskus jo lähtenyt, sillä kerran hän soitti ilmoittaakseen, että olen nyt löytynyt ja olen kotona, jos olet ihmetellyt missä olen. Mutta tästä on jo aikaa, sillä vanhus ei enää soita, hän ei osaa soittaa.

Keväällä menin vanhuksen luon yhtenä sunnuntaina. Hän ei ollut kotona, ei vastannut puhelimeen, joten oletin että hän on ehkä mennyt naapuriin kylään. Palasin seuraavana päivänä. Vanhuksella oli pöydällään terveyskeskusen päivystyksen lasku. Hän kertoi että oli ollut kipeä ja mennyt päivystykseen, mutta ei se nainen siellä mitään tiennyt, antoi vaan tällaisen laskun. Yritin kysellä missä hän oli käynyt, millä mennyt ja miten tullut takaisin ja onko reseptiä jne. Ei se nainen siellä kuulemma mitään tiennyt ja hän oli kävellyt takaisin. Otin laskun ja menin terveyskeskukseen selvittämään asiaa. Vanhus oli mennyt taksilla noin viiden kilometrin päähän päivystykseen, ilmoittaunut ja saanut laskun. Lääkäri oli huutanut kaksi kertaa sisään, mutta vanhus ei ollut paikalla. Asia ei koskaan täysin selvinnyt, mutta todennäköistä on että vanhus käveli kotiin. Kengät ja housujen lahkeet olivat saviset eli ehkä hän oli oikaissut jostain ojien yli tai rämpinyt pellon poikki. Myöhemmin selvisi, että naapuri oli nähnyt hänen nousevan taksiin, joten taksilla hän oli mennyt.

Vanhuspalvelu harrastuksena on monipuolista ja haastavaa, uskallan sanoa että se on extremeä, sillä koskaan et voi tietää millaisia haasteita tulevaisuudessa kohtaat. Aina tulee uusia ja yllättäviä asioita, saat käyttää aikaisempia kokemuksiasi ja joudut koko ajan miettimään uusia epäloogisia ratkaisuja eteen tulevien pulmien ratkaisuun. Tätä harrastusta ei tueta yhteiskunnan taholta, se on puhtaasti talkootyötä yhdessä muiden vapaaehtoisten kanssa, joten sinulle rakas veronmaksaja tämä ei maksa mitään. Panoksena tässä harrastuksessa ovat ajallisten ja taloudellisten resurssien lisäksi myös henkinen kestävyys ja sen kautta fyysinen paine. Fantastinen harrastus siis!

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

6Suosittele

6 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Teet tärkeätä työtä. Valitettavasti vapaaehtoisia ei riitä auttamaan kaikkia heitteille jätettyjä vanhuksia.
Yhä enemmän jätetään tarpeelliset työt palkatta tehtäväksi.

Käyttäjän homonatura kuva
Outi Hoikkala

Harrastuksistahan ei makseta palkkaa (ei ainakaan kaikista harrastuksista) ja kuntien terveys- ja vanhuspalvelumenojen kasvu onkin saatu pysähtymään tällä vuosikymmenellä, joten parempaan suuntaan Suomi näyttää menevän.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Kohta kai kaikki tarpeelliset työt ovat harrastepohjaisia tai ilmaista velvoitetyötä. Verorahailla voi sitten rakentaa enemmän teitä ja tunneleitä
ja laatoittaa kiertoliittymät joka risteykseen.

Käyttäjän homonatura kuva
Outi Hoikkala Vastaus kommenttiin #8

Kun hyvinvointiyhteiskunnan pyörittäminen muuttuu yhä enemmän yritystoiminnan kaltaiseksi, sitä alkavat ohjata bisnesmaailman lait. Eräs tuttavani lanseerasi aikanaan terveyskeskuksen vuodeosastolle uuden nimen "hautaustoimiston lämminvarasto".
Logistiikkagurut tekevät väsymätöntä työtä pienentääkseen varastojen määrää ja -arvoja, joka yksinkertaisimmillaan on sitä, että materiaali tulee jalostusvaiheeseen suoraan toimittajalta ja valmistuneelle tuotteelle on jo asiakas olemassa. Kustannustehokkuus lisääntyy, pääoma kiertää nopeammin.
Kun näillä ajatuksilla mennään, muuttuu myös yhteiskunnan arvomaailma, eettiset ja moraaliset säännöt on kirjoitettava uudelleen. Empatiasta tulee vakava sairaus ja sympatiakin vaatii jo lääkehoitoa.
Millaisia teitä, tunneleita tai kiertoliittymiä siinä maailmassa on jää nähtäväksi.

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen

Vanhuspalvelulain hoitajamitoitus jo nähtiin. Olemme jokseenkin samassa pisteessä, kun ennen tynkää lain voimaantuloa. Edelleen on julkisuudessa nähty joissakin vanhuspalveluyksiköissä olevan vajetta eikä tuo 0,5 hoitajasuositus toteudu vieläkään muuta kuin kriteereitä viilaamalla.

Nyt näkyvät jotkut aiemmin sitovaa hoitajamitoitusta lakiin saattamista vastustaneet sentään kääntäneen mielipidettään. Ehkäpä se sentään on hyvä merkki.

Käyttäjän homonatura kuva
Outi Hoikkala Vastaus kommenttiin #12

Jo sana vanhuspalvelulaki kuulostaa hirviöltä, samoin kuin hoitajamitoitus herättää outoja mielleyhtymiä.
Yritysmaailmassa palvelu ja sen tuottaminen lähtee aina asiakkaan tarpeesta. Korkealaatuisella palvelulla pyritään tyydyttämään ei ainoastaan asiakkaan perustarvetta, vaan jopa ylittämään asiakkaan odotukset, jos se tuo markkinoilla kilpailuetua. Asiakkaan tarpeet myös muuttuvat nopeasti ja se vaatii bisnekseltä strategiaa, joka tukee ketteryyttä (agile) vastata muuttuviin tarpeisiin. Laki taas mielletään kiveen hakatuksi tauluksi, jonka muuttaminen on hidas ja vaikea prosessi, joten se estää palvelubisnekseltä vaaditun ketteryyden. Voidaanko palvelua tuottaa lailla? Mielestäni ei, mutta ehkä tämän sanahirviön tarkoitus onkin mielikuvamarkkinointi, jolla yritetään uskotella että yhteiskunnan byrokratia toimii yhtä tehokkaasti kuin yritys ja että yhteiskunta pystyisi tuottamaan palvelua perushoidon sijaan.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #13

Ei ne kalliit yksityiset hoitokoditkan aina kovin hääviä ole. Kunnallinen saattaa olla laadukkaampi.

Käyttäjän homonatura kuva
Outi Hoikkala Vastaus kommenttiin #14

Mielestäni palvelusta on kuitenkin turha puhua ennenkuin edes perushoito pystytään tuottamaan kaikille tasapuolisesti, teki sen sitten yksityinen tai yhteiskunta. Saamani tiedon mukaan laadukasta perushoitoa ja jopa palveluita pystytään tarjoamaan joissakin kunnissa. Kaikkialla ei.

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen Vastaus kommenttiin #15

Perushoito tuottamaan kaikille tasapuolisesti. Juuri niin. Yksityisellä puolella taso on ollut keskimäärin parempaa ainakin, jos hoitajamitoitusten toteutumista katsotaan. Sen sijaan joidenkin kuntien vanhuspalvelussa puutteita on edelleen esiintynyt.

Sitten on vielä omais-/kotihoito, jonne sinnekin ne palvelut pitäisi turvata. Siihen onkin vielä pitkä matka. Ei puhuta omaishoitajamitoituksista siellä..

Käyttäjän TaunoVornanen kuva
Tauno Vornanen

Avaimet ja rahat yms.voi olla yllättävissä paikoissa,mm. Pakastimessa tai pesukoneessa. Meillä kolme sisarusta hoitaa vanhustaan,yksin homma on tosi rankkaa. Hoitopaikkoja tarvitaan,vaikka Suomi OY tyytyväisenä jättäisikin kaiken vapaaehtoisille.

Käyttäjän homonatura kuva
Outi Hoikkala

"Töistä poikkeavat harrastukset auttavat jaksamaan paremmin töissä, kertovat työelämän asiantuntijat. Jos työ on kirjoittamista ja lukemista, vapaa-ajalla on hyvä liikkua ja nähdä ihmisiä" uutisoi MTV tänään.
Vanhuspalvelu harrastuksena vastaa juuri tätä, liikut ja näet vanhuksia, joten harrastajamäärien voidaan olettaa kasvavan tulevaisuudessa samassa suhteessa kun vanhusten suhteellinen osuus väestöstä lisääntyy.

http://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/artikkeli/toista...

Käyttäjän TaunoVornanen kuva
Tauno Vornanen

Eläkkeellä oleva tätini (muuten kunnossa) käy tapaamassa yksinäisiä vanhuksia. Saa näin sisältöä elämäänsä ja antaa muille.

Käyttäjän homonatura kuva
Outi Hoikkala

Eläkeläiselle mainio harrastus ja samaan ikäpolveen kuuluvat voivat näin myös antaa vertaistukea, onhan heillä muistoja ja kokemuksia samalta aikakaudelta.

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen

Tämäkin on arkipäivää yhä useammalle suomalaiselle. Rahapulassa vanhustenhoito on sälyttynyt yhä enemmän omaisten harteille olemattomalla omaishoidon hoitopalkkiolla, jota monetkaan omaishoitajista eivät edes hae byrokraattisen lappusodan pelossa. Puhumattakaan siitä, että senkin taso vaihtelee kunnittain. Yhteiskunta säästää.

Mutta aikaa vieväähän se on. Hyvä, kun Outi olet jaksanut!

Käyttäjän homonatura kuva
Outi Hoikkala

Kiitos Kai.
Harrastuksella toki on myös varjopuolensa, se voi aiheuttaa riippuvuutta ja harrastukseen voi jäädä koukkuun. Kun harrastuksesta tulee päivittäistä, alkaa se rajoittaa vapaa-aikaa, mahdollisia muita harrastuksia, perhe-elämää ja muita sosiaalisia suhteita.
Ehkä tulevaisuudessa syntyykin yhdistys tai liike Irti Vanhuspalveluharrastuksesta ry, joka AA-kerhon tavoin auttaa harrastajia irtautumaan riippuvuudestaan ja opastaa heitä monipuolisempien harrastusten pariin, vaihtelevampaan ajankäyttöön ja sosiaalisten suhteiden rikastuttamiseen.

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva
Marjatta Halkilahti

Outin kirjoitus on realistinen kuvaus siitä, millaista muistamattoman vanhuksen arki on.
Ei ole omaisenkaan osa helppo. Koko ajan saa olla sydän syrjällään ja pelätä milloin tulee päivä, jolloin vanhusta ei löydy mistään.

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva
Marjatta Halkilahti

Tässä linkki salolaiseen vanhustenhoitoon
http://salo.tjhosting.com/kokous/20143252-5.HTM

Asianomaisia itseään, heitä, joita suunnitelma koskee, ei tulla kuulemaan eikä kuuntelemaan.

http://www.marjattahalkilahti.fi/blogi/2014/07/01/...

Käyttäjän homonatura kuva
Outi Hoikkala

Jos tekee yksinkertaisen googlehaun sanoilla "vanhus katosi" tai "muistisairas katosi", niin löytyy kuukauden sisällä päivättyjä uutisia pilvin pimein. Paikkakunnat vaihtelevat kehä kolmosen sisältä aina valtakunnan perimmäiseen nurkkaan, eivätkä kaikki tapaukset edes ylitä uutiskynnystä, omaiset voivat myös haluta ettei tapauksesta kerrota julkisuudessa.
Mitä mahtaa yhteiskunnalle maksaa etsintä ympäri vuorokauden ja pahimmillaan usean päivän ajan? Osassa tapauksista on onnellinen loppu, kuten se, kun "huonokuntoinen vanhus löydettiin hyväkuntoisena". Löytyy myös toisenlaisia tarinoita kuten "muistisairas mies löytyi kuolleena".
Etsintöihin osallistuu myös sankka joukko vapaaehtoisia, joiden työ ei maksa yhteiskunnalle mitään, mutta etsintätyön organisointi ja etsijöiden koulutus maksaa. Vapaaehtoistyöllä on myös hintansa vaikkei sitä rahalla mitata.

Mutta Marjatta, tämä ei vielä kerro mitään siitä "millaista muistamattoman vanhuksen arki on", sillä me olemme vain satunnaisia ulkopuolisia havainnoitsijoita emmekä tiedä miten muistisairas arjen tapahtumat itse kokee.

Käyttäjän marjattahalkilahtiblogituusisuomifi kuva
Marjatta Halkilahti

Juu, ei kerrokaan, ei todellakaan, mut kyl valtakunnan tason päättäjät tietävät. Vai miks he hehkuttavat, että "kotona on vanhuksen paras"?

Käyttäjän homonatura kuva
Outi Hoikkala Vastaus kommenttiin #19

"kotona on vanhuksen paras" - niinpä, mutta miten me määrittelemme kodin ja pystyykö ulkopuolinen tai viranomainen määrittämään mikä ja missä henkilön koti on? Muistisairashan palaa menneisyyteen ja voi kokea kodikseen vaikkapa lapsuudenkotinsa.
Esimerkiksi edesmenneestä karjalaisesta mummostani en pysty määrittelemään missä hän koki kotinsa olevan. Ja onko koti vain yksi tietty paikka, voiko koteja olla useita, onko yksilöllä oikeus määritellä itse missä hänen kotinsa on.
Hoitolaitokset ovat laitoksia, joten niiden nimitys jo kertoo, että ne eivät ole koteja. Historia tuntee monenlaisia "laitoksia". Voisiko keskitysleirillä syntynyt kokea aikuisena leirin lapsuudenkodikseen? Tuskin.
Kun laitokset ovat laitoksia, niistä puuttuvat kodin ominaispiirteet, joten lehtiotsikot, joissa kerrotaan "vanhus karkasi laitoksesta kotiin" ovat arkipäivää.

(Toivotaan ettei tätä kommenttia lue sellainen päättäjä tai virkamies, joka perustaa työryhmän puimaan kodin käsitettä fyysisistä, psyykkisistä ja kulttuurillisista lähtökohdista, tai pahimmassa tapauksessa tilaa konsultilta 700.000 euron tutkimusraportin veronmaksajien piikkiin.)

Käyttäjän jarmolauros kuva
Jarmo Lauros

Kiitos Hoikkala. Emme voi vaatia, että valtio kaiken hoitaa. Emme voi heittäytyä korealaisiksi merimiehiksi jotka laivan upottua sanoivat pelastustoimien kuuluneen yhteiskunnalle, ei heille.
Kysytään vanhukselta, saattaisi itse tietää, onko hänen parempi olla kotona/laitoksessa.

Toimituksen poiminnat