Euroviisut, postimerkit ja estetiikan tarpeen tyydyttäminen

Tom of Finland ja Conchita Wurst hallitsevat otsikoita maassa, jossa perinnemaiseman hoito ja kulttuurimaiseman säilyttäminen nähdään merkittäviksi verovaroin rahoitettaviksi asioiksi. Tämän lisäksi suomalaista ympäristöä, luontoa ja luontoarvoja halutaan säilyttää luonnonsuojelun, kansallispuistojen ja ihmisen luonnollista toimintaa rajoittavan lainsäädännön turvin. Museot vanhoillisen taiteen ruumisarkkuina nähdään merkittäväksi kulttuurin osaksi samaan aikaan kun toisaalla uudet esteettiset kokemukset postimerkkeinä ja parrakkaina naisina otetaan vastaan raikkaana tuulahduksena ihmisoikeuksista, tasa-arvosta ja itsensä ilmaisun vapaudesta aikana jona leipäjonon pää lähenee keskiluokkaista palkkatyöläistä ja olemassaolon taistelua käydään jo perustarpeiden tasolla.

Maslowin tarvehierarkia on vanha ja pölyttynyt muinaisjäänne, jonka päälle aikojen saatossa lisättiin estetiikan tarve. Pidän tätä täydennystä edelleen hyvänä ratkaisuna, se vastasi ajan tarpeisiin ja näytää olleen ansiokas lisä, koska elää edelleen ja näyttää ansainneen paikkansa täydellisesti.

Tom of Finland postimerkit ovat saavuttaneet huomiota jopa suomalaisten aikanaan (ja ilmeisesti myös edelleen) ihannoiman Amerikan mantereella. Postimerkki pystyi siihen mihin Nokia ei koskaan pystynyt eli on saavuttanut huomiota ja näkyvyyttä suuren lahden takana, mutta pelastaako se Itellan, Nokiahan meni jo palavan öljynporauslautan mukana.

Euroviisujen parrakasta naista on joissain kommenteissa verrattu Suomen Lordiin, mutta parrakas nainen esiintyi jo tänään tiedotusvälineissä januskasvoisena nuorena miehenä toisin kun Lordi, joka on edelleen roolihahmonsa piilossa, joten Conchita-kulissit riisuttiin jo ja näyttämö purettiin kun voittomitalli kilahti kaulaan.

Postimerkit ovat jo historiaa, niiden tarve ja käyttö minimaalista, niillä alkaa olla nykyisin enää homoeroottista keräilyarvoa. Euroviisut ovat hömppähumppaa, hetero-Abban menestystarinan jälkeen ei ole syntynyt uutta maailmanlaajuista menestystä musiikkibisneksessä, eikä musiikista näyttäisi olevan maailman pelastajaksi. Nämä näyttävät kuitenkin olevan osia siitä merkittävästä kulttuurihistoriallisesta perinteestä, jonka esteettinen olemus puhuttelee viimeisellä askeleella ennen kuin saavutat leipäjonon pään. Nimittäin, kun leipäjono kasvaa, sen pää tulee yhä lähemmäksi sinua olitpa miten keskiluokkainen tahansa - Maslowin pölyttyneen tarvehierarkian korkeimmalla asteella ei enää nykyisin ole kovin ahdasta, vai kuinka? Silti monilla näyttää olevan verikyntinen tahto potea sitä.

Joku on uskaltautunut vertaamaan Itellan postimerkkejä ja Euroviisuja parrakkaine naisineen Raamatun Sodomaan ja Gomoraan. Uskontotieteen ja tiukan Raamatun tulkinnan perusteella se on täysin luonnollista ja ymmärrettävää. Tässä vaiheessa hyvinvointiyhteiskunnan ehtoota voi vain toivoa, että uskontotieteiden ja Raamatun sijaan joku fiksu oivaltaa tehdä vertauksen johonkin muuhun ennen kuin Darwinin evoluutioteoria hautautuu Galapagoksen hiekkaan. Olisiko moraalifilosofian, psykologian, käyttäytymistieteiden tai ihan puhtaasti yhteiskuntatieteiden taholla tehtävissä mitään asian hyväksi vai vaihdammeko suosiolla euroviisualbumit virsikirjaan ja postimerkkikokoelmat Raamattuun.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän Jukka Konttinen kuva
Jukka Konttinen

Kuten Jouko Pihon päivittelyihin jo twiittasin: Eiköhän Hannu Salaman Juhannustanssi-kohu jo ollut riittävästi. Homopostarit, Lordit ja partanaiset mennee samaan konkurssiin.

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen

Pieniä tuntuisivat tuon mukaan olevan tämän päivän ongelmat, vaikka Tilastokeskuksen mukaan työttömänä suomalaisista käveli maaliskuun 2014 lopussa 252 000 (työttömyysaste 9,5 %, työllisyysaste 66,7 %) – Työ- ja elinkeinoministeriön mukaan 315 700 työtöntä työnhakijaa. Kaiken kaikkiaan Työ- ja elinkeinotoimistoissa oli samaan aikaan 555 300 työnhakijaa. Ja lisää tulee kaiken aikaa.

Liki neljä vuosikymmentä sitten 60 000 työtöntä riitti Miettusen hätätilahallituksen pystyyn pykäämiseen.

Mutta nyt keskustelu on vellonut viikosta toiseen jonkun Itellan postimerkin ympärillä. Luulisi olevan tähdellisempiäkin ongelmia, mutta ei. Perinnemaiseman hoidon ja kulttuurimaiseman säilyttämisen lisäksi paukkuja ollaan laittamassa nyt myös esim. tekeillä olevan uuden täydentävän valtion soidensuojeluohjelman myötä lisäsuoalueiden suojeluun.. Parhaillaanhan valitaan sopivia uusia soidensuojelukohteita.

Mutta Euroviisutkin voi tänä päivänä voittaa drag-showlla - parralla varustatutuneena ja naisen loippanaan pukeutuneena. Kappale sinällään ei häävi ollut.

Käyttäjän homonatura kuva
Outi Hoikkala

No niin Kai, asiaa.
Panee miettimään sivistysvaltiomme korkeakulttuurin tasoa kun jutut ilmaiseksi käyttöömme annetussa vapaassa sanassa pyörivät postimerkeissä ja euroviisuissa. Toki selväksi on jo tullut, että rationaalinen ajattelu on sekin syntiä, esimerkkinä nyt vaikka Björn Wahlroosiin lyöty pahan nalle leima, vaikka mies ei ole tehnyt mitään lain ja säädösten vastaista, on vain käyttänyt ihmisoikeuksiaan vapaan liikkuvuuden suhteen ja sananvapauttaan kohtuullisessa määrin.
Kun nyt näyttää siltä, että tunnetasolla koetut oikeudenmukaisuus ja vääryys ovat keskustelun lähtökohtia niin tässä postimerkki- kuin euroviisuasiassa, niin voisiko olla että muutkin suuret ajatukset ja linjaukset yhteiskunnassamme, kuten vaikkapa tuo soiden suojelu, tehdään tällä samalla tunnetasolla? Alan vahvasti epäillä tätä.
Joku guru tarvitaan tämä asia meille selittämään, mutta onko se yhteiskuntatiedettä, käyttäytymispsykologiaa vai jopa filosofiaa, on minulle vielä avointa. Ympäristö-oppia se tuskin on.

Käyttäjän kaituovinen kuva
Kai Tuovinen

Nykyinen soidensuojeluohjelma käsittää jo noin 13 % koko maan suoalasta. Olkoonkin, että soidensuojelu on tähän asti ollut hyvin Pohjois-Suomi painotteista.

Rahaa näyttäisi siis riittävän niukkoinakin aikoina soiden suojeluun. Mutta milloin aletaan suojella paremmin ihmistä?

Leipäjonon pää tosiaan lähestyy montaa ns. keskiluokkaan kuuluvaa ihan jo sen kasvavan työttömyyden myötä.

Elinympäristön olosuhteiden tuhoutumisen myötä lajien monimuotoisuuden köyhtymistä tapahtuu maapallolla jatkossakin Suomen muutamien lisäsoiden suojelusta huolimatta.. Ihminen muokkaa elinympäristöään hävittäen lajeja ja ilmastokin siinä sivussa muuttuu.. Muutokset näkyvät erityisesti lähellä napa-alueita kuin myös tropiikin sademetsissä niiden häviämisen myötä.

Muutoksesta kärsivät eniten monimuotoiseen luontoon vielä vahvasti yhteydessä olevat köyhimmät maat ja sen ihmiset.

Käyttäjän jormamoll kuva
Jorma Moll

#2
Tervejärkistä pohdiskelua. Kiitos.

Käyttäjän SaaraHuttunen kuva
Saara Huttunen

"Euroviisujen parrakasta naista on joissain kommenteissa verrattu Suomen Lordiin, mutta parrakas nainen esiintyi jo tänään tiedotusvälineissä januskasvoisena nuorena miehenä toisin kun Lordi, joka on edelleen roolihahmonsa piilossa, joten Conchita-kulissit riisuttiin jo ja näyttämö purettiin kun voittomitalli kilahti kaulaan. "

Lordihan tuli jossain vaiheessa "kaapista" eli bändin jäsenet alkoivat esiintyä mediassa myös omalla nimellään jonkin aikaa sen jälkeen kun Seiska julkaisi bändin solistin henkilötiedot.

Conchita Wurst taas on Thomas Neuwirthin dragpersoona, joka on esiintynyt muuallakin kuin euroviisuissa. Ja oletettavasti Thomas jatkaa Conchitana esiintymistä jatkossakin.

Toimituksen poiminnat